31. tammikuuta 2016

OPI Hello Kitty 1/2: Starry-Eyed for Dear Daniel swatch + koristelu

Heipä hei taas sinne ruudun toiselle puolelle! Sain tuossa tovi sitten Kauneudenkaupalta kaksi OPI:n Hello Kitty -lakkaa testiin, ja voi juku että tykästyin erityisesti tähän ensimmäiseen, jonka esittelen teille nyt tässä postauksessa. (Miten musta tuntuu, että olen tykästynyt aina kaikkeen? :D) Itsehän en alunperin ajatellut, että Hello Kittyt säväyttäisi itseä juurikaan (etenkin, kun en pidä Hello Kittystä hahmona lainkaan..), mutta kun näin Youtubessa kokoelman swatchit, tiesin että haluan näistä juurikin tämän glitterin - ja ehkä pari muutakin... krhm... Jos sinäkin haluat, tästä linkistä pääsee tiirailemaan kyseisiä lakkoja. En hyödy klikkailusta. :)


Tämä kyseinen OPI-postaus tulee kahdessa osassa, sillä halusin että kumpikin lakkakaunokaisistani saa kunnian esiintyä omassa jutussaan. Seuraavassa postauksessa sitten Spoken From the Heart ja koristelut, mutta palataan siihen myöhemmin, ja tarkastellaan nyt pinkkiä glitterpommia lähemmin!


Kun aloin lakkaamaan ensimmäistä kerrosta, ajattelin että voi apua tämä ei muuten peitä ollenkaan yksinään! Toisella kerroksella huokaisin vähän jo helpotuksesta, sillä se alkoi kuin alkoikin vaikuttaa peittävämmältä, ja kolmas kerros viimein peitti koko kynnen - onneksi, sillä henkilökohtaisesti en oikein välitä glitterlakoista jotka on tarkoitettu toppereiksi. Onneksi tämä osoittautui peittäväksi jo kolmannella, eikä esimerkiksi viidennellä kerroksella.


Aivan mielettömän kaunis lakka, ja levittyi kynsille moitteettomasti. Ei valunut kynsinauhoille, eli ei jäänyt juuri mitään siistittävää. Me happy! Ja kuten tapana on, koristelin nämäkin kynnet leimaamalla. Kuvio on Uber Chickin laatasta 4-01.


Onko täällä Hello Kitty -faneja?
Ps. Millä fontilla tekstieni otsikot näkyy teille? Olen nimittäin asettanut ne tuollaiseksi kaunokirjoitukseksi joka kyllä näkyy omalla koneellani, mutta toisten koneilla käydessäni se latautuu Comic Sansiksi, ja vihaan kyseistä fonttia sydämeni pohjasta.. .__. Toivottavasti se näkyy teillä oikein, kas näin:



xx, Katri

30. tammikuuta 2016

They are finally mine

On se onni, että ihmisellä on Instagram -tili. Ilman sitä en todennäköisesti olisi bongannut KBShimmerin uutukaiskokoelmaa Birthstonea. (Todennäköisesti olisin myös viettänyt uudenvuoden yötä muualla kuin koneen ääressä - tajuten myöhemmin että olisin hyvin voinut kököttää siinä vasta seuraavanakin iltana koska aikaero....) Kuinka jumalaisen kauniita lakkoja maailmalla tehdäänkään! Birthstone -kokoelma sisältää 12 holo/glitter/shimmer/hitula/hippula/hetula/hatula/hytylä -lakkaa, ja jokaisella kuukaudella on oma lakkansa. Itsellä on syntymäpäivä heinäkuussa, joten oma "syntymäkivilakkani" on kauniin punainen Ruby. Sen lisäksi ostoskoriin humpsahti ihan vahingossa 8 muutakin kaunokaista...


Halusin heti päästä käyttämään jotakin kokoelman lakkaa, ja valikoin kynsilleni aivan järjettömän kauniin, sinertävän Aquamarinen. Siis ette usko mikä kimallus! Tietenkään se ei välity kuvien kautta, kuten runsaasti glitteriä sisältävät lakat yleensäkään. Mutta tiedän että omaatte hyvän mielikuvituksen. ;)


Lakkaa ihastellessani muistin, että mähän sain BPS:ltä testiin todella nätin "kynsisormuksen" (kai sitä voi noin kutsua.. :D) joka sopii kivasti sinisen lakan kanssa, koska se sisältää sinertävän timantin. Ei muuta kun tuumasta toimeen! (Sormus löytyy tästä linkistä ja hintaa sillä on 2,46€, muista käyttää myös alekoodia STMX31 jolla saat 10% alen!)


Halusin myös koristella kynnet jotenkin, joskin Aquamarine itsessään on jo sen verran blingi ettei välttämättä kaipaisi kaverikseen sen kummempia krumeluureja. Päätin kuitenkin kaivaa tutut ja turvalliset leimausvehkeet esiin ja leimata kynsille ruudukkoa Uber Chicin arvatkaako-muistanko-tähän-hätään-mistä-laatasta. (Note to self: Merkkaa aina lakat ja laatat ylös!)


Mitäs mieltä, eikö ole ihan pikkasen kiva lakka tämä?

xoxo, Katri

29. tammikuuta 2016

Liukuväri IsaDoran geelilakoilla

Nämä kynnet ovat odottaneet postausta jo ainakin pari viikkoa, joten nyt viimeistään on aika julkaista ne tänne blogosfääriin. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun postauksia on jonossa, ja koitat saada niitä ulos mahdollisimman tiuhaan tahtiin mutta kun vuorokaudessa ei tunnit riittäisi niin suureen postausmäärään? :D No, hiljaa hyvä tulee ja ehkä pian päästään taas ajantasalle kaiken kanssa.


En ole piiiiitkään aikaan tehnyt liukuvärjäystä, joten kaivoin töpsöttelysienet esiin, ja valitsin IsaDoran lakat Lovely Lilac ja Purple Passion, joiden kanssa työskentely oli vaivatonta. Lakkasin kynsille ensin kaksi kerrosta Lovely Lilacia, ja kärjet töpöttelin tummemman siskonsa, Purple Passionin kanssa.


Ja koska liukuvärjäyshän ei tunnetusti ole mitään ilman glitterkuorrutusta, lakkasin päällimmäiseksi vielä kaksi kerrosta Northern Lightsin Silver Holo Topcoatia. :)

Lisäää glitteriiiii?

xxoxo, Katri

24. tammikuuta 2016

Tikkubufferi?

Heippa! Tänään esittelen teille ihme vempaimen, joka osoittautui äärimmäisen käteväksi kaveriksi, ja josta vinkkasin jo pienesti täällä kysymyksessä numero 15. Kyseessä on siis puinen tikku, jonka molemmissa päissä on pienet viilat. Tätä kai kutsuttaisiin bufferiksi, mutta itse miellän bufferin sellaiseksi isoksi palkkimaiseksi möhkäleeksi. :D


Itselleni tämä osoittautui ihan älyttömän tarpeelliseksi viilaksi, sillä sellaisella suuremmalla palkkiviilalla on ihan mahdoton saada buffattua aivan kynsinauhojen läheltä. Ainoa josta annan vähän miinusta, on se että nää on aika karheita, kun kuitenkin on oletettavasti tarkoitettu vain kevyeen kynnen pinnan buffaukseen? Tahtoo helposti karhentaa vähän liikaa, mutta siihenkin auttaa toki hellemmät otteet. ;D
Suora linkki tuotteeseen tässä. :) Hintaa bufferilla on 2,40€ / 3kpl ja muista toki, että koodillani STMX31 saat 10% alennuksen. Kun koodia on käytetty kymmenen kertaa, BPS sponssaa blogiini pienen arvonnan.

Tuliko uusi tuote ostoslistalle?

xoxo, Katri

23. tammikuuta 2016

Kierrätysarvonta!


Heipä hei ihanaiset! Minulla on pyörinyt jo pidemmän aikaa erinäisiä lakkoja myyntilaatikossa, enkä ole koskaan saanut aikaiseksi kuvata ja lajitella niitä. Siksi päätin tässä siivouksen lomassa kaataa ne kaikki yhteen kasaan ja räpsäistä kuvan kierrätysarvonnan merkeissä. Lakoista ei ole tulossa tuon parempaa kuvaa, mutta tässä merkkejä joita koko kasa mm. sisältää: Golden Rose, China Glaze, Essence, Sinful Colors, Color Club, Shimmer Polish. Saattaa siellä yksi KBShimmerkin olla, ja muita random merkkejä. Lakat voivat olla käyttämättömiä, vähän käytettyjä tai enemmän käytettyjä! Tarkistin kuitenkin, että kaikki lakat ovat suurinpiirtein siinä kunnossa että kehtaan ne jollekin lahjoittaa. :D



Onnea arvontaan!

xoxo, Katri

20. tammikuuta 2016

Random IsaDora Gel Nail Polish Swatches

Sain viime syksynä IsaDoralta ihastuttavia geelilakkoja jaettavaksi Turun alueen kynsimiittiläisille. Itselle tulikin miitin suhteen viimehetken peruutus, joten toimitin jaettavat lakat toiselle miittiläiselle, joka kuljetti lakat perille. Alkuperäisessä paketissa oli lisäksi lakkoja vain itselleni blogattavaksi, ja vihdoin olen saanut niistä swatchit tehtyä valmiiksi.


Tästä viisikosta jaetun ykkössijan voitti omassa pienessä kuplassani (:D) Turtledove ja Lovely Lilac. Olen aina ollut hempeiden ja vaaleiden sävyjen ystävä, eikä se muuttunut tälläkään kertaa, vaikka testiviisikko sisälsi kolme tummempaakin kaunista lakkaa. Tarkastellaanpas lähempää!


Lovely Lilac
Lovely Lilac, vaalean violetti, ehkä hieman lämpimään taittava cremelakka. Kuvassa kaksi kerrosta + päällyslakka.

Turtledove

Turtledove, vaalean harmaa cremelakka. Kuvassa kaksi kerrosta + päällyslakka.

Hot Chili

Hot Chili, syvän oranssi cremelakka joka sisältää kultaista shimmeriä. Kuvassa 3 kerrosta + päällyslakka.

Liquorice
Liquorice, tumman harmaa cremelakka, kuvassa 3 kerrosta + päällyslakka.

Purple Passion
Purple Passion, tumman luumun värinen cremelakka, kuvassa 3 kerrosta + päällyslakka.

Tuliko himotuksia? ♥

xoxo, Katri

18. tammikuuta 2016

Suurennuslasin alla Herbinan kasvotuotteet

Heipä hei! Tällä kertaa halusin tulla kertomaan teille mitä ihanaa sain viime viikolla Herbinalta. Kävin torstaina hakemassa postista isokokoisen kirjelähetyksen, ja kotona pakettia avatessa hämmästys oli suuri, kun paketissa olikin enemmän tuotteita mitä olimme sopineet! Hihkuin innosta kuin pieni lapsi synttärilahjoja availlessa. :D


Seuraan varsin vähän kosmetiikkauutuuksia, ja olin autuaan tietämätön, että suosikkikuorintani ja kasvonaamioni Herbinan Marja Spa -tuoteryhmästä olivatkin kausituotteita, joiden tilalle tulivat nämä Energy Boostit sekä Moisture Balance -tuotteet. Onneksi karvas pettymys vadelmajogurtin tuoksuisten tuotteiden loppumisesta oli vain hetkellinen: Tuoksutellessani näitä uusia Energy Boosteja, en voinut olla päästämättä ilmoille pientä riemunkiljahdusta, niin iloinen olin tästä uudesta tuoksusta! Mikäli edelliset Marja Spat tuoksuivat selvästi vadelmajogurtille, nämä uudet versiot tuoksuvat ihan prikulleen Valion appelsiinijogurtille! Voi rakkaus!


Energy Boost -puhdistusgeeli, 150ml, puhdistaa vesiliukoisen meikin ja tuo hehkua ja raikkautta iholle. Energisoiva tuoksu virkistää.
Katrin mielipide: Ihan älyttömän ihana tuoksu, todella raikas ja appelsiininen. Pesutehot aika normaalit, joskin itseä hieman harmittaa se, että tämä puhdistaa iholta vain vesiliukoisen meikin. Toisaalta en ole kovinkaan ahkera meikkaaja - oikeastaan meikkaan vain silloin kun olen lähdössä ihmisten ilmoille, joten tämä tuote riittää kuitenkin ihan hyvin omiin tarpeisiini. :)



Energy Boost Micellar -puhdistusvesi, 200ml, yhdistää ihon puhdistuksen, silmämeikin puhdistuksen ja kasvoveden samaan tuotteeseen. Micellar -puhdistusvesi puhdistaa myös huulimeikin, eikä sitä tarvitse huuhdella pois vedellä. Tuote on hellävarainen silmille. Micellar -veden teho perustuu pieniin miselleihin, jotka vetävät likaa puoleensa magneetin lailla.
Katrin mielipide: Ennen tätä käytin ainoastaan Nivean kasvovettä, ja pakko myöntää, että tämä Herbinan appelsiininen versio hakkaa Nivean 10-0!! Voi juma, enhän mä edes tiennyt että kasvovesi (aka misellivesi) voisi tuoksua näin jumalaiselta! Puhdistustehot kasvojen ihon puhdistuksessa olivat hyvät, mutta silmämeikkiä (eyeliner + ripsiväri) en saanut tällä pois, vaikka kuinka hinkkasin ja hinkkasin. :D Vaan sekään ei omassa käytössä ole ongelma, kun käytän joka tapauksessa silmämeikin poistoon omia tuotteita. Mutta Nivean kasvoveden vaihdan ehdottomasti tähän, se on varma.



Moisture Balance -kasvonaamio 3 in 1, 50ml, on tehokosteuttava kasvonaamio, jota voi käyttää kolmella eri tavalla: Pikanaamiona, tehokosteuttavana naamiona tai yö yli kasvoille jätettävänä naamiona.
Katrin mielipide: Aivan yhtä ihana tuote kuin edeltäjänsä Marja Spa:kin, koostumus on kermaisen paksua ja tuote tuoksuu hyvälle. Itse käytän tätä lähinnä pikanaamiona suihkussa; levitän kasvoille pesun ja kuorinnan jälkeen n. kolmeksi minuutiksi jonka aikana sheivaan sääret ja kainalot. Ja voi pojat kuulkaa kyllä on posket pehmeät kuin vauvan pylly tämän jälkeen! Ehdoton suosikki jota tulen ostamaan tulevaisuudessa.



Energy Boost -kasvovoide, 50ml, kosteuttaa ja virkistää ihoa. Voide sisältää ihoa rauhoittavaa bisabololia ja suojaavaa bantenolia. Voide sisältää aurinkosuojakertoimen SPF 15, joka suojaa tehokkaasti ihoa vanhentavilta UVA ja UVB -säteiltä.
Katrin mielipide: Käytin tätä suihkun jälkeen kasvoille, eikä minulle jäänyt tästä mitään huonoa sanottavaa. Voide on kevyttä eikä jätä kasvoille kiristävää tunnetta. Tykkäsin!



Energy Boost -kuorintavoide, 75ml, kuorii ihon hellävaraisesti: Miellyttävän voidepohjan kuorintarakeet ovat kasvipohjaisia, eikä kuorintavoide sisällä mikromuoveja. Pyöreät rakeet kuorivat ihon hellävaraisesti, eikä tuote kuivata ihoa. Kätevä flippikorkki helpottaa tuotteen käyttöä.
Katrin mielipide: Ehdottomasti paras kuorintavoide (Marja Spa:n ohella) jota olen kokeillut, ja tämä jää ehdottomasti käyttöön. Itse olen niitä ihmisiä, jotka haluavat kuorinnalta kunnon raapivuutta, ja tämä tuote on testaamistani paras. Toki kaipaisin vieläkin rajumpaa raavintaa mutta siihen saakka kunnes kuorintavoiteisiin lisätään pieniä partaterän palasia, tämä jäänee ostoslistani kunkuksi. ;)


Oletteko te jo testanneet Energy Boosteja?

xoxo, Katri

9. tammikuuta 2016

Testissa Lady Queen Shopin siirtokuvat

Heissan sinne ruudun toiselle puolelle! Sain tuossa joulun jälkeen kätösiini testituotepaketin Lady Queen Shopilta ja se sisälsi yhtä sun toista hauskaa juttua. Kaikista on tulossa blogiin postaukset, mutta aloitetaan näillä riikinkukkokuvioisilla siirtokuvilla.


Yllätyin positiivisesti näistä, sillä yleensä testaamani kiinahalpisdecalit ei ole tahtonut irrota taustapaperistaan. Näitä ei tarvinnut kauaa vedessä huljutella kun lähti ihan nätisti. Lisäksi liikkui vielä kynnellä (ehkä vähän liikaakin?) joten sai hyvin aikaa asetella ne oikeaan kohtaan.


Alla valkoisen lakan osaa toimitti Essencen Wild White Ways, joka nousi toiseksi suosikikseni Essien Blancin rinnalle. Koko komeuden kuorrutin vielä Northern Lightsin hopealla holotopperilla. Kyllä tykkäsin lopputuloksesta, vaikka decalit hieman repeilivätkin kärjistä. Se tosin oli allekirjoittaneen taidoista kiinni, ei itse siirtokuvista. ;) Tästä linkistä pääset suoraan siirtokuviin, ja tästä linkistä muihin kynsituotteisiin. Muistathan että koodilla ABKS15 saat 15% alennuksen. :) En hyödy linkkien klikkaamisesta muutoin, kuin jos koodia käytetään 10 kertaa, LQS sponsoroi blogissani arvonnan.


Mitäs tykkäätte? ♥

xoxo, Katri

8. tammikuuta 2016

Katrin lakkaleikit

Heipä hei! Keksin tuossa jokin aika sitten, että teen samanlaisia "lakkalastuja" (En todellakaan tiedä miksi niitä oikeasti kutsutaan. :D) kuin Sveta Sanders, ja Malle jälkeenpäin konsanaan. Mallen tekstistä tosin ei ollut vaikeaa päätellä, että se ei olekaan ollenkaan niin simppeliä kuin tuo ryökäleen Svetan video antaisi ymmärtää. :D Ja tottahan se oli. En ensinnäkään saanut yksiäkään kuivuneita lakanpalasia irti minigrip -pussin pinnasta, niin kovasti ne tarrasivat siihen kiinni. Kysyin asiaa myös Facebookin kynsikoristelut -ryhmässä, ja ehdotuksia erilaisista tekniikoista tuli paljon. Bongasin sieltä tekniikan, jossa lakan annetaan kuivahtaa stamperin päähän ja siitä kuivuttuaan irroitellaan varovasti, ja se toimi kuin unelma! ♥ Iloisena lähdin tuumasta toimeen kuivateltuani erilaisia glitterlakkoja stampereiden päihin!


Myös lakkalastujen leikkaaminen kolmion muotoiseksi oli jo sinällään vaikeaa, saati että lastut olivat sitten jo niin kuivia (pari päivää seisseet tuossa pöydällä odottamassa käyttöä. Voi olla että jos ihan vaikka saman päivän aikana käyttäisi niitä, olisivat ehkä joustavampia. :D) että ne mureni ikävästi ottaessaan vähänkään osumaa. Sain kuin sainkin jotenkin kolmion muotoisia lastuja aikaiseksi, mutta sitten taas niiden lätkiminen kynnelle olikin taas astetta haastavampi homma, sillä omistan vain yhdet ainoat pinsetit joiden kärjet on jo täynnä kaikenlaista lakkamömmöä eli en saanut lastuista otetta kovin helposti. :) Sitten viimein kuin sain otteen (jolloin taas kirkas päällyslakka johon ajattelin lastut lätkäistä, oli ehtinyt kuivua, mutta jääköön se tarina nyt sen enempää rageematta, tämä vain tiedoksenne teille jotka aikovat vastaavia juttuja tehdä!), lätkäisin lastut vain äkkiä jotenkin päin kynnelle. Onneksi sain sitten kuitenkin lopulta ihan kivat kynnet aikaiseksi.


Lakkalastujen tekoon käytin seuraavia lakkoja:
F.U.N Laquer - Daydreamer
F.U.N Laquer - Galaxy
Glam Polish - Pop
Glam Polish - Polar Lights
IsaDora - Ocean Crush
IsaDora - Coral Crush
Barry M. - Princess
Color Club - Sparkle and Soar

Mitäs tykkäätte kynsistä? ♥